torstai 27. syyskuuta 2012

perjantai 21. syyskuuta 2012

Simmut auki!

Eilen pennut täyttivät 2 viikkoa.
Kahdella on jo silmät auenneet!

Tässä taas muutama kuva pikkuisista pötkylöistä :)







Hyvää viikonloppua!

Jenna

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

White icecream´s

Tässä ensimmäinen white icecream´s pentue!
Pennut syntyivät 6.9.2012


Ensi kuun alussa saamme pentuja mennä katsomaan.
Kuinkahan sitä osaa/pystyy näistä kolmesta valitsemaan sen oikean? 


Jenna

torstai 13. syyskuuta 2012

Tästä se alkaa!

Tervetuloa seuraamaan Bichon Frise-blogiani!
Meillä on 7vuotias Leevi, haettu Keminmaalta.
Leevin kanssa en ole koskaan käynyt näyttelyissä, on ollut ihan kotikoirana.

Noin 7 viikon kuluttua Leevi saa pienen kaverin!
White icecream´s kenneliin on syntynyt viikko sitten ensimmäinen pentue, kolme suloista poikaa!
Meille siis tulee pieni pentu!
Kyllä tätä on odotettu!
Eikä siinä kaikki...
Erääseen kenneliin on tulossa myös pentuja ja olemme varanneet sieltä nartun.
Nyt vain peukut pystyyn että narttuja pentueeseen syntyy.
Tämä pentu muuttaa sitten vanhempieni luo asumaan.
Saan siis kaksi pientä pentua vielä tämän vuoden puolella!
Odottavan aika on pitkä!
Toivottavasti viihdytte blogissani!
Jenna