sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Magic white soxz dream geizha

Keskiviikkona lähdimme koiranhakuun Ruotsiin.
Vaasasta Uumajaan menimme rahtilaivalla ja matka oli ihan kamala!
Laiva keikkui koko aika ja voi sitä pahoinvointia!
Onneksi matka meni kuitenkin melko nopeasti hauskassa seurassa.

Uumajasta jatkoimme matkaa Vännäsiin.
Siellä odottikin lauma iloisia bichonia, niin isoja kuin pieniä.
Vaikea oli pennuista valita se oma.
Yön yli mietiin, että kuka lähtisi meidän kotiin. 
Aamulla päätös oli tehty :)
Meille tulisi tyttö nro 1

Kävimme vielä kasvattajan kanssa eläinlääkärissä pentujen kanssa.
Pennut tarkistettiin, rokotettiin ja sirutettiin.

Sitten alkoi matka pentujen kanssa Suomeen.
Matka meni todella hyvin, 
kun Peppi ja Viivi (Vallun kasvattajan pentu) saivat matkustaa yhdessä.

Peppi ja Viivi matkalla

Kotiin päästiin noin klo 2.30.
Kotona meillä oli vastassa iloinen Vallu ja järkyttynyt Leevi!
Peppi oli todella reipas ja heti lähti Vallun kanssa leikkimään. 


Leevi raukka oli aivan järkyttynyt, luuli että Peppi muuttaa meille :D
Istun lattialla Vallun ja Pepin kans ja arvatkaa mitä Leevi teki??

Merkkas mut!!!


Perjantaina lähdin Vallun ja Pepin kanssa mun vanhempien luo.
Siellä olikin jo Peppiä odotettu kovasti.

Vallu ja Peppi touhus koko viikonlopun





 Tänään lähdimme lasten ja Vallun kans kotiin.
Kuinkahan Pepin eka yö yksin menee??

Tässä vielä video Pepin ja Vallun leikeistä

 
Mukavaa alkavaa viikkoa!

Jenna


perjantai 16. marraskuuta 2012

Leikkejä ja tutustumisia

Vallu on päässyt tutustumaan jo useisiin koiriin.
Vanhemmat koirat vain ei Vallun hampaista oikein tykkää :)
Ne hampaat kun on aina toisten puos tai naamas kiinni, 
tai revitään toisia karvoista.
Leevi ei kovin innokkaasti ole Vallun lähellä ollut, mutta Vallu ei ole antanut periksi.
Monesti menee Leevin viereen nukkumaan 
ja vihdoinkin tällä viikolla Leevi ja Vallu leikkivät vähän yhdessä.
Ja tietenkin joka päivä enemmän!
Tänään jopa Leevi haastoi Vallua leikkimään!

Videolla Vallu ja Leevi "leikkii" ekaa kertaa.
video
Reippaasti tutustuu uusiin paikkoihin ja uusiin koiriin.
Käytiin alkuviikosta tutustumassa myös anoppini mäyräkoiraan Roneen.
Rone otti Vallun hienosti vastaan.
Välillä mentiin niin lujaa, etten minä pysynyt kameran kans peräs! 

Videolla Vallu ja Rone
(ja meidän tuleva junior handler)
video

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Jenna

lauantai 3. marraskuuta 2012

Pentu Ruotsista

Kerroin aikaisemmin kuinka erääseen kenneliin oli syntynyt 3 narttua ja 3 urosta,
 ja saisimme vihdoin tyttöpennun..
No.. alkuviikosta kuulin huonoja uutisia, kaksi tyttöpentua oli kuollut! :(
Ja kolmas tyttö jäisi kasvattajalle..

Ajattelin jo ettei sitä tyttökoiraa saada ikinä!
Muistin, että Vallun kasvattaja oli hakemassa pentua kuukauden kuluttua Ruotsista 
ja oli maininnut pentuja olevan kuusi.
 Viisi narttua ja yksi uros!
Olikohan kaikki jo varattuja??

Sain Minnalta kasvattajan tiedot ja otin häneen yhteyttä.
Ja arvatkaa!!!
Yksi narttu oli vapaana!!
Saadaankin tyttö vielä tänä vuonna kotiin <3


Pentu on nyt varattuna ja lähdemme pentuja hakemaan 3 viikon kuluttua!!
Laivamatka Vaasasta Uumajaan on tilattu!

niin ja pennun nimi on

Magic White Soxz Quick Dream Geizha 

Jenna